Joululahjahässäkkää

Joulu on ihanaa, mutta samalla myös stressaavaa aikaa. Näin kliseistä lausetta saa kuulla joulun lähettyvillä paljon. Meillä on leluluetteloita katsottu jo pari kuukautta, muutamista jopa leikelty joulupukille kirje. Jos kaikki lahjat ostaisi lapselle mitä hän toivoo, pitäisi olla miljonääri, koti monta sataa neliötä ja kaiken kukkuraksi lapsesta tulisi vielä hemmoteltu.

Tämä kuva ei liity mitenkään aiheeseen, mutta ajattelin vaan laittaa sen tänne

Koska meillä ovat lapset vielä niin pieniä, ostin suurimman osan joululahjoista kirpparilta. Vähän saman tyyppisiä mitä on lelukuvastosta jo katsottu, mutta tyyliin viime vuoden malli, jossa ei välttämättä ole just kaikkia ominaisuuksia, mutta hällä väliä. Sain 40 eurolla yli kymmenen lahjaa lapsille + itselleni pari merkkihajuvettä. Yllättävä haaste oli paketoida näitä lahjoja. Sitä kun on aina tottunut paketoimaan helppoja neliskanttisia lahjoja, mutta kun ei ole pakkauksia, niin paketoiminen olikin aika hauskaa touhua loppujen lopuksi. Samalla tuli hyvä mieli, kun ajattelin, että tällä kertaa ei tule niin paljon roskaa, ja kun lapset aukaisevat paketit, niin pääsevät oikeasti heti leikkimään, eikä tarvitse tyyliin hakea ruuvimeisseliä, jotta lelun saa paketista irti.

Teimme myös lisää tilaa joulupukin lahjoille. Osan leluista laitoin ullakolle odottamaan taas mukavaa leikkiaikaa, ja osaa menee eteenpäin toisille lapsille. Yllättävän paljon oli myös rikkinäisiä leluja, jotka lensivät suoraan roskiin.

Se on jännä, että kun lapset kasvaa, niin lelujen koot pienenee. Tulee paljon haastavammaksi siivota lasten huone, kun pikkuisia tavaroita on niin paljon. Yritin nyt luoda eri kokonaisuuksia, jotta kaikki pienetkin tavarat löytyisivät omasta paikasta. Pojalla on vielä sen verran isokokoisia leluja, että ne oli helppo laittaa yhteen laatikkoon.

Useimpien aikuisten kesken olemme sopineet, että ei vaihdeta lahjoja ollenkaan. Se tuo vähän helpotusta elämään. Ei tarvitse turhaan stressata mitä toisille ostaa, mitä ne ei välttämättä halua, ja ei tarvi stressata mihin itse laittaa lahjaksi saadut tavarat, joita ei oikeasti halua tai tarvitse ollenkaan.

Sain ystävältäni parhaan lahjan ikinä. Se oli lahjakortti, jossa mm. opeteltiin tekemään jotain uutta ja tekemään jotain hauskaa yhdessä. Lue lisää ystäväni blogista Ihanuuksia pitsitaivaan yllä.

Äskettäin ymmärsin myös sen, kun aina itse jankutan, että en tarvitse mitään, älkää tuoko mitään lahjoja, niin kun itse menin kylään, niin ei se ollutkaan niin helppoa. Silti tuli vietyä perheen pienimmille jotain. Yritin ostaa jotain sellaista mitä perheellä jo on, ja mitä halutaan lisää, mutta siitä huolimatta en voinut mennä kylään viemättä mitään. Mikä siinä on, että aina pitää viedä jotain. Kun meille tulee vieraita odotan innolla, että pääsemme viettämään yhteistä aikaa, ei sitä, että mitäköhän vieraat tuo tulleessaan. Ehkä meidän pitäisi vaan laittaa hyvä kiertämään ja unohtaa ns. vastapalvelukset samantien.

Eräs ystäväni osaa ottaa vastaan tarjotun, eikä odota heti vastapalvelua, mikäli on antanut itse jotain. Kerroin hänelle, että sopiiko, että tehdään vaan lapsille lahjat, eikä toisilemme. Hän sanoi, että sopii mainiosti, mutta ei saa pahastua, jos hän on jo hankkinut lahjan minulle. Minä olin heti, että no höh, ei se sitten käy. Ystäväni kirjaimellisesti nipsaisi mua nenästä ja sanoi, että ota vaan lahja vastaan, äläkä ole heti tekemässä vastapalvelusta. Voi miten helpottavalta se tuntuikaan. Samana iltana ystäväni tarjosi minulle kahvilassa, silloin tajusin vain kiittää, enkä alkaa jankuttamaan, että no eihän se nyt käy ja blaa blaa blaa. Joskus on hyvä vaan ottaa vastaan, kiittää ja tuntea hyvää oloa ilman kiitollisuudenvelkaa. Kyllä se hyvä yleensä kiertää takaisin, ehkä ei heti, mutta enemmin tai myöhemmin..