sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Enjoy home

Olen jo pidemmän aikaa halunnut laittaa kodin kuntoon. Siis yksinkertaisesti, että jokaisella tavaralla olisi oma koti. Noh tällä hetkellä osa tavaroista on kodittomia, ja kiireessä en löydä etsimääni. Olen lukenut monta "selfhelp" opasta, käynyt kurssilla ja yrittänyt aina tsempata, mutta jostain syystä tavarat eivät aina löydä kotiaan. Ehkä en ole niin itsekurinen ihminen, että jaksaisin aina laittaa tavarat oikeille paikoille. Nyt päätin, että yritän oikein toden teolla, ja alan laittamaan kotia kuntoon step-by-step. Yritän laittaa valokuvat valmiista saannoksista. Ensin minun pitää etsiä kamera, ladata se, ja ottaa vihdoin ja viimein ne synnytyskuvat pois sieltä kamerasta parempaan talteen.

Syy miksi haluan tämän muutoksen on, että olen kyllästynyt aina etsimään tavaroita, haluan järjestelmällisemmäksi ihmiseksi, jotta voisin keskittyä johonkin muuhun kuin ainaiseen tavaroiden siivoamiseen. Luin jostain, että jos huoneen siivoamiseen kuluu enemmän kuin 5 minuuttia, niin siellä on liikaa tavaraa.. Eli yritän päästä rojusta eroon, ottaa tavarat käyttöön ja samalla nauttia elämästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lukisin mielelläni ajatuksesi tästä kirjoituksesta, jätä kommentti!