keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Keittiön roska/siivous laatikko

Se vaivasi mieltä joka ikinen päivä, aina kun sen näki, niin ärsytti. Nimittäin roskalaatikko, joka oli täynnä muovipusseja ja roskaa. Kaiken lisäksi se on ollut meillä jotekin tosi kökkönen (kuivunutta likaa..iu).  Loppujen lopuksi mitta täyttyi ja tyhjensin koko laatikon. Myös laatikon taakse oli tippunut paljon muovipusseja, eli ei ihme, että laatikko ei mennyt kunnolla kiinni.


Meillä on bio kylmentyny, joten olen siirtänyt yhden roskalaatikon saunalle odottamaan lämpimämpiä kelejä. Eli periaatteessa nyt pitäisi olla enemmän tilaa, mutta pyh.. Yhden roskaämpärin olen varannut pikkupusseja varten, joihin meillä laitetaan kakkavaipat. Samassa ämpärissä on vielä lasipurkissa tiskikoneen tabletit.

Lasipurkista on tiskikonetabletteja kätevä ottaa

Oon yrittäny päästä muovipusseista eroon ottamalla kauppan mukaan oman kassin, mutta silti niitä jostain vaan kertyy

Nyt on ihana laittaa roskia, kun on puhdas laatikko, jonne ne laittaa. Jostain syystä se on sellainen laatikko, joka menee aina tosi likaiseksi ja ällöttäväksi. Ja sitten se on sellainen laatikko, jota ei koskaan muista siivota..

Pumppupullojen päät oon kääntänyt "ulospäin", jolloin pulloa ei tarvitse ottaa pois laatikosta, vaan "pumppauksen" pystyy hoitamaan laatikossa nopeasti

 Roskalaatikon yläpuolella meillä on laatikko, jossa on kaikki keittiön siivousvälineet. Meillä ei mahtunut keittiöön kunnon siivouskaappia, joten nyt pitää tulla toimeen tällaisella minilaatikolla. Koska allas on sen verran syvä, ei mahdu laatikkoon paljon tavaraa. Pyysin keittiötoimittajaa leikkaamaan reijän laatikoon, jolloin myös yläkautta pystyy heittämään alas roskaa. Nyt, kun on vähän tilaa, niin ei tule myöskään ostettua turhia siivousvälineitä.

Neliskanttinen allas on kivan näköinen, mutta nurkkia on hankala puhdistaa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lukisin mielelläni ajatuksesi tästä kirjoituksesta, jätä kommentti!