torstai 8. maaliskuuta 2012

Olkkarin lipasto

Olkkarin lipasto on ostettu cd-levyjä varten. Se onkin melkein täynnä niitä. Joskus oli ajatuksena, että tallennetaan kaikki musiikki cd-levyiltä pois tietokoneelle, jolloin levyt voi viedä vaikka kirpparille ja säästyy tilaa. Sitten alkoi jotenkin tulla sääliksi levyjä.. ja koska laatikot ovat niin pienikokoisia, ei me oikein keksitty mitä niihin voisi laittaa. Nyt levyt ovat saaneet pysyä laatikoissa. Yksi huono puoli on se, että laatikko värjää jotenkin levyjä, eli ne eivät ole todellakaan enää priimakunnossa, vaan sisälehdet ovat punertavia. Onneksi ainakaan vielä soittolaatuun se ei ole vaikuttanut.


Meillä on Samin kanssa niin erilainen musiikkimaku, että cd:t ovat erikseen laitettu laatikoihin. Samilla on levyt hienosti aakkosjärjestyksessä. Mulla on levyjä vain neljä laatikollista, joten olen lajitellut ne fiiliksen mukaan, yhdessä laatikossa on chillailulevyt, toisessa on biletysmusiikki ja sitten vielä r&b ja rap levyt erikseen. Ei olla kyllä ostettu pitkään aikaa musiikkia cd:llä, joten onneksi ei tarvitse hankkia isompaa kaappia.


Yhdessä laatikossa on tulitikut ja suojahanskat (takan luukut ovat kuumat). Ne on kätevästi lähellä takkaa..nyt on hyvä, kun tulitikut löytyvät yhdestä paikasta ja oikeesti sieltä missä niitä tarvitaan. Saas nähä pitääkö jossain vaiheessa tulitikut laittaa lukkojen taakse.. nyt ei oo ainakaan vielä tulitikuilla leikitty.

Alalaatikoissa on dvd-levyt. Onneksi niitäkään ei tarvitse enää ostaa, kun digiboxilla tai tietokoneella on suurin osa leffoista. Siinä mielessä on kyllä ihanaa, että kehitys menee eteenpäin, eikä tarvitse enää fyysisesti kerätä levyjä..lukuun ottamatta LP-levyjä, niissä on edelleen sitä jotain, mitä mikään muu formaatti ei korvaa..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lukisin mielelläni ajatuksesi tästä kirjoituksesta, jätä kommentti!