torstai 22. maaliskuuta 2012

Olohuone sisustusseminaari

Eilen käytiin ystäväni kanssa Ikean olohuone sisustusseminaarissa. Sisustusseminaari-nimitys on ehkä turhan hieno lyhyelle esitelmälle, mutta mun mielestä se oli hyvä. Sieltä sai yllättävän paljon vinkkejä ja tuli itsellenikin inspiraatiota lisää.

Haluaisin ennen kaikkea muutosta olohuoneeseen, koska vaikka tykkään pienistä osista olohuoneesta, mutta en tykkää kokonaisuudesta, koska sellaista ei siellä edes ole. Pitäisi saada jotenkin koottua yhteen koko huone. Tekstiileillä se kävisi helposti eikä välttämättä niin kalliisti. Ystäväni vinkkasi hyvän idean, että voisin vaihtaa päikseen olkkarin ja makuuhuoneen verhot. Olkkarissa on tällä hetkellä tummat verhot ja makkarissa valkoiset. Meillä ei ole makkarissa sälekaihtimia tms. jolloin tummat verhot olisi siinäkin mielessä hyvät, kun yöt tulevat kohta koko ajan valoisemmaksi.

Jättimukit odottavat muodonmuutosta lampuiksi
Myös valaistuksella saisi aikaan hyviä muutoksia. Mä oon vaan jotenkin niin nirso lamppujen suhteen. Ne lamput mitä haluaisin ovat niin kalliita, että sillä rahalla jo ostaisi jotain aivan muuta. Lainasin kirjastosta sellaisen kirjan, jossa neuvotaan itse tekemään lamppuja. Se voisi olla aika cool juttu. Oon itseasiassa jo lastenhuoneeseen varannut kaksi isoa mukia, josta ajon joskus tehdä lamput. Pitää vaan ostaa sellanen jännä poran terä, jota en ole saanut millään aikaiseksi. Pitäisi kirjoittaa kalenteriin ylös niin sitten muistaisi. Nyt mä tiedän, mä vien sen mukin autoon valmiiksi, että sitten rautakaupassa voin näyttää just minkälaiseen tarkoitukseen kaipaan sitä porajutskaa..

Pelkästään hehkulamppu on kyllä niin hyvännäköinen
Innostuin myös jostain tv-alustan sarjasta, johon saisi piilotettua "laatikot", eli siis tyyliin vahvistimet, dvd-soittimet jne. Siihen saisi sellaiset ovet, jotka kuitenkin "lukisi kaukosäädintä", eli sellaset lasihommelit, ja sitten alemmas voisi laittaa sellaiset ovet, johon saisi ite laittaa vaikka valokuvia tai kangasta. Ne on kuulemma tosi helpot vaihtaa, mutta en tiedä miten käytännössä sitten jaksaa edes vaihdella niitä. Mutta joka tapauksessa niillä saisi enemmän persoonallista ilmettä aikaiseksi.

Yksi vinkki, jonka sain oli, että puulattialle ei saisi laittaa sellaisia muovisia valkoisen näköisiä liukuesteitä mattojen alle, ne kuulemma pilaa lattian (jos on laminaatti, niin ei haittaa). Oliko se nyt lateksia tai jotain mikä ei saanut koskettaa lakattua pintaa, jos lakkauksesta on kulunut alle kolme vuotta. Joidenkin mattojen alla on kans se muovi sellaista, mikä ei saisi koskettaa lakattua pintaa. Noh toivottavasti meidän matoissa ei ole sellaista ainetta.

Luennossa myös korostettiin yllättävän paljon järjestyksen ja organisoinnin tärkeyttä, että jokaisella tavaralla olisi ikioma paikka, ja että oikeasti tulisi käytettyä kaikkia tavaroita, eikä vain niitä, jotka ovat ensimmäisenä käen ulottuvilla. Se on kyllä niin totta, että jos tavarat ovat piilossa jossain, niin ei niitä muista. Niin kuin meikä osti tuplasti samat kirjat itelle, kun ne oli tarjouksessa, enkä muistanut, että mulla oli hyllyssä täsmälleen sama kirja. Vähän kyllä harmitti, ja ku oli ale-tuote, niin ei sitä voinut palauttakkaan. Onneksi ystävälläni on sama kirjamaku, joten lahjoitin hänelle ylimääräisen kappaleen. Eniten rahaa säästää alennusmyynneissä, kun ei osta mitään.

1 kommentti:

Lukisin mielelläni ajatuksesi tästä kirjoituksesta, jätä kommentti!