sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Kengät laatikkoon

Kenkiä pursuaa joka paikasta. Kenkäteline ja muutamat laatikot eteisen kaapissa ovat jo niin täynnä, että päätin laittaa osa kengistä lasten huoneeseen. Nyt sellaiset kengät mitä heti ei tarvitse löytyvät yhdellä silmäyksellä. Ennen kengät olivat sekaisin kaapissa, enkä löytänyt sopivia tarpeen tullen.

Kirpparilta hyviä löytöjä
On aivan ihanaa, kun voi valita yhdellä silmäyksellä oikeat kengät. Tässä laatikossa ovat sellaiset kengät, jotka ovat vähän niin kuin off-season, eli kesällä tähän tulee talvikengät. Ehkä silloin siirrän kengät korkeampaan laatikkoon, koska talvikengissä on yleensä korkeammat varret..

Tulee vähän sellanen kauppafiilis, kun kengät ovat nätisti

1 kommentti:

  1. Ihanaa kun lasten kengät ovat ojennuksessa ja järjestyksessä kauniisti. Varsinkin kun itsekin teen kirpparilta hankintoja etukäteen, olisi hyvä laittaa kengät siististi samaan paikkaan odottamaan sopivia pikku jalkoja jotka saavat niihin pujahtaa.

    Se vauhti mitä pienen lapsen jalka kasvaa on muuten päätä huimaava, vasta meillä oli 19 koko viime kesänä. Syksyllä ostettiin ensin 20 koko, onneksi kävin vaihtamassa sen 21, ja keväällä käveltiin talvitennareilla, kunnes tarkistin pohjallisen avulla onko koko vielä sopiva, ja mites kävikään pieneksi oli mennyt ihan hetkessä. Kenkäkaupassa hypättiinkin jo kokoon 23, eli 22 jäi ihan tyystin välistä. Kesäkengistä onneksi huomaa helpommin että ovat oikean kokoiset.

    VastaaPoista

Lukisin mielelläni ajatuksesi tästä kirjoituksesta, jätä kommentti!