sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Vierashuoneen verhot

Tekstiileillä saisi paljon aikaiseksi ja vissiin vielä edullisesti, jos olisi silmää ja taitoa. Mulla ei oo ollu kumpakaan mitä tulee tekstiileihin. Siis kertakaikkiaan en osaa valita/sisustaa kankailla. Nyt vierashuoneeseen paistaa aurinko niin kirkkaasti, että sinne oli pakko saada verhot, jotka edes vähän pimentäisivät huonetta.

Meikä ompeli iltapalapöydässä, onneks ei puurot menny verhoihin
Me haettiin kangasta, ja meikä yritti ommella. Tein kaiken oppikirjan sääntöjen vastaisesti. En mitannut kangasta mitenkään tarkasti. Kaupasta otin noin 180 cm ja sen mukaan ompelin suoraan ilman nuppineuloja. Sitten jätin myös ne pitkät reunat ompelematta, vaikka siinä onkin nyt sellainen valkoinen viiva, niin ei haittaa, mun puolesta saa näkyä. Pääasia, että verhot saatiin ikkunan eteen. Laitoin vain yhden verhon, koska se riittää peittämään koko ikkunan tarvittaessa.
Vierashuoneessa on mun vanha sänky, joka on ala-asteen ajoilta
Syödessä ruokahalu kasvaa, nyt tekisi mieli tehdä samasta kankaasta tyynyliinat.. Pussilakanat olisi varmaan jo vähän liikaa. Tulevaisuudessa haluaisin korvata sängyn sohvalla, jonka saisi vedettyä auki sängyksi. Näin tulisi huoneeseen paljon enemmän tilaa.

Kangas on ehkä vähän turhan tumma kesää varten, mutta ainakin pitää tarvittaessa valon poissa

1 kommentti:

  1. Oii ui tubliiii oled olnud!
    Nüüd saan rahulikult teil magada ega kuu või päike paista silma :D
    Nii lahe kangas, mulle väga meeldib! Minu meelest see sobib "nagu rusikas silmaaukku" (see on siis heas meeles öeldud).Tume saab olla, see pimendab hästi ja sobib su tumeda voodiga hästi!

    VastaaPoista

Lukisin mielelläni ajatuksesi tästä kirjoituksesta, jätä kommentti!