tiistai 28. helmikuuta 2012

Albumit

Tykkään kuvien katsomisesta. Varsinkin on ihanaa selailla albumeita ja muistella menneitä. Nykyään melkein kaikki kuvat ovat koneella, joten tulee harvemmin katsottua niitä. Sami innostui ostamaan meille jonku kovalevyjutskan, nyt saa kuvia katsottua helpommin telkkarin kautta. Se on kyllä mukavaa kuunnella samalla musiikkia, kun taustalla pyörii kuvashow kuvista, joita ei edes muista ottaneensa.

Nykyään yritän vähän poistaa kuvia jo suoraan kamerasta. Digikuvia kun tulee otettua aivan liikaa. Mulla on useita kuvia lapsista, jossa on otettu kuva ainakin 50 eri kulmasta.. helkkari, sitten voisi ottaa jo pätkän videolle.. Mulla on ostettu muutamia albumeita jo valmiiksi, johon sitten laitan teetetyt kuvat. Ensimmäisen lapsen kohdalla on jopa muutama albumi täytetty. Toisen lapsen kohdalla ei ole vielä ainuttakaan.. edes kastajaiskuvia en ole saanut teetettyä.

Hassua oli ottaa kuva kuvasta
En tiedä koska saan aikaa, ja ennen kaikkea motivaatiota käydä kaikkia kuvia läpi. Ehkä en koskaan.. mutta ainakin tästä eteenpäin yritän ottaa vähemmän kuvia, nauttia oikeesti niistä hetkistä, jossa olen, enkä koko ajan ajatella, että vitsit nyt on niin hieno hetki, että tästä pitää saada kuva. Käytiin nyt talvella eka kerran reissussa niin, että meillä ei ollut kameraa mukana.. siis se oli aivan ihanan rentouttavaa. Muutama kuva tuli nappastua kännykällä, mutta ei sen enempää..


Albumit pitäisi olla mun mielestä esillä, jotta niitä tulee oikeesti katsottua, jossakin kaapin perukoilla niistä ei ole mitään hyötyä. Joskus kysytään, että mitä pelastaisit palavasta talosta, ja usein vastaus on, että valokuvat... silti musta tuntuu, että valokuvia ei enää kunnioiteta. Toisaalta pitäisi muistaa, että kuvat ovat vain kuvia. Olen laittanut osan albumeista olkkariin tv-tason alle. Kaikki sinne eivät mahdu, joten osa on ties missä. Tulevaisuudessa haluaisin albumeille yhden paikan, josta ne kaikki löytyisivät ja olisivat helposti selattavissa.



3 kommenttia:

  1. Tuo oli rohkea veto olla ottamatta kameraa mukaan reissuun, täytyy itsekin kokeilla. Joskus niistä hetkistä jää paitsi kun häärii sen kameran kanssa. Jotkut muistot on hyvä vain tallentaa sydämeen, ja jos ne eivät siellä säily olisivatko olleet edes ikuistamisen arvoisia..

    VastaaPoista
  2. Poistin vahingossa yhden sun kommentin,sori.. Ollaan nyt matkalla, joten en ole julkaissut uusia juttuja.. Ensi viikolla tulee taas uusia juttuja :)

    VastaaPoista
  3. Hyvä idea!
    Pitäisi kans järjestellä valokuva-alpumit...
    olen laittanut osa kuvia pahvilaatikkoihin...

    VastaaPoista

Lukisin mielelläni ajatuksesi tästä kirjoituksesta, jätä kommentti!